KALAMIES

”Sisimmässäni minä varmaan olen enemmän kalamies kuin kynämies.” (Juhani Aho lastussaan Ensimmäinen onkeni)

Siitä alkaen, kun Juhani Aho sai lapsena isänsä tekemän ongen, alkoi hänen elämänpituinen intohimonsa kalastukseen.

”On käännekohta pikkupojan elämässä, kun hän joko saa ensimmäisen kalansa tai kantaa kotiin ensimmäisen rihmalintunsa tai ampumansa esikoisjäniksen. Hän ei silloin enää ole lapsi, vaan mies, ainakin omasta mielestään. - - on se päivä, jolloin sain ongen ja sillä ensimmäisen kalani, jännityksineen, vaikutelmineen ja tunnelmineen kuin eilen eletty.” (Ensimmäinen onkeni)

Kalastus oli Juhani Aholle sivistyneen maailman unohtamista ja paluuta luonnon ääreen. ”Kalastaessaan Aho tavoitti maagisen yhteyden luontoon. - - Kalastuksesta ja sen rituaaleista tuli Aholle lähes uskonto.” (Helttunen – Uusi-Hallila, Juhani Aho , WSOY 2010)

Antti j. Ahon mielestä kalastus herätti kirjailijassa lapsuusajan riemut ja luonnonihmisen vaistot.

Uudenlaisen vireen kalastusinto sai, kun Aho sai kutsun ystävältään Viitasaaren Huopanaan lohia pyytämään. Tästä matkasta alkoi Ahon 15 vuotta kestävä kesäohjelma Huopanankosken maisemissa.

Aho suorastaan liikuttui lohenpyyntikokemuksistaan ja luuli ymmärtävänsä, miksi muinaissuomalaiset asettivat pyyntivehkeet hautaan.

”Kunpa minä vielä Tuonelassakin saisin onkia lohia.” ”Kunpa sen Tuonelan kalastusasian oikein varmasti tietäisi, niin minäkin melkein toivoisin, että minullekin panisivat lohenongintaverstaat mukaan kun täältä lähden viimeiselle matkalleni.” (Antti J. Aho)

Ahon toive toteutuu ja hän saa arkkuun mukaansa arvokkaimmat lohiperhot, siimat ja rullat sekä hienoimman vapansa.

Vuonna 1921 ilmestyi Juhani Ahon viimeinen teos, Lohilastuja ja kalakaskuja, jota pidetään suomalaisen kalastuskirjallisuuden klassikkona. Teos sisältää 22 kalastukseen liittyvää lastua.