KIELIMIES
Johannes Brofeltin, myöhemmin Juhani Ahon, isä rovasti Theodor Brofelt oli legendaarinen saarnamies ja tunnettu sanavalmiudestaan. Äiti taas oli ruotsinkielinen.
Tuleva kirjailija kävi Kuopion lyseota, ja hänen luokkansa oli ensimmäinen täysin suomenkielisen opetuksen saanut luokka.
Kuopion lyseossa kirjoittamissaan harjoitelmissa Johannes Brofelt otti kirjailijanimekseen Juhani Aho, mikä osaltaan heijasti ajan henkeä: suomen kielen arvostusta ja suomalaisuusliikkeen nousua.
Juhani Ahosta tuli - paitsi ensimmäinen suomalainen ammattikirjailija – myös
tärkeä kirjasuomen kehittäjä. Ahon saamaa arvostusta aikalaistensa silmissä kuvaavat hyvin Eemil Nestor Setälän virkaanastujaisesitelmässään vuonna 1893 lausumat sanat:
”Paremmin kuin mikään kieliakatemia kohottavat ja jalostavat suomen kielen käytäntöä epäilemättä esim. semmoiset kirjailijat kuin Juhani Aho ja Otto Manninen, jotka suomen kielen taiteellisina käyttäjinä, kielitaiteilijoina niin sanoakseni, ovat saavuttaneet mestaruuden, johon ei kukaan ennen heitä ole kohonnut.” (Kaisa Häkkinen, Kielen kehitys ja suomennoskirjallisuus. Artikkeli on julkaistu teoksessa Suomennoskirjallisuuden historia I, toim. H.K. Riikonen 2007.)
Käytännön kielimiehenä Aho kunnostautui eloisana lehtikirjoittajana mutta myös muun muassa kääntäjänä. Ollessaan Päivälehden toimittajana Aho kumppaneineen julkaisi laadullisesti korkeatasoista käännöskirjallisuutta, novelleja ja romaaneja, jotka käsittelivät yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Nämä aiheet kiinnostivat nuoria sen jälkeen, kun kielitaistelun kiivaimmat ajat olivat ohitse. Käännösten kieltä on pidetty poikkeuksellisen sujuvana ja huoliteltuna. Juhani Aho suomensi erityisesti pohjoismaisia kirjailijoita, kuten Zachris Topeliusta, J.L. Runebergia ja Selma Lagerlöfiä.
Kulttuurivaikuttajanakaan Aho ei unohtanut suomennosten merkitystä: hän teki tärkeän aloitteen käännöstuen myöntämiseksi maailmankirjallisuuden klassikoiden suomentamiseen. Vuodesta 1906 aina kuolemaansa saakka Aho oli myös raamatun- suomennoskomitean kirjailijajäsen. Hän puolusti vanhaa, voimakasta ja tunteellista
kieltä eikä halunnut koskettavan esimerkiksi lauserytmiin: hänestä Isä meidän kuulostaa paremmalta kuin Meidän Isä, vaikka jälkimmäinen olisikin kieliopillisesti oikein (Anne Helttunen ja Tuula Uusi-Hallila, Juhani Aho. Vastakohtien tasapainoa.
2010). Myös teatterissa Juhani Aholla oli vaikutusvaltaa: hänet kutsuttiin Kansallisteatterin johtokunnan jäseneksi vuonna 1906.
Juhani Aho on merkittävä kirjasuomen kehittäjä sekä alati uudistuvana kaunokirjailijana että monipuolisena käytännön kielimiehenä. Ahon lastujen havainnollisen tyylin voi sanoa vaikuttaneen pitkälle viime vuosisadan puoliväliin asti eräänlaisena hyvän ainekirjoituksen tyylin mallina.
