TYVEN MERI
Onhan meri ihana, kun se painii sisarensa myrskyn kanssa. Onhan se komea, kun se hirnahtelee kallioita vastaan ja kun sen aalto kaulaansa kaartaen heittää vaahtoisan harjansa ylös ilmoja kohti. Minä ihailen sitä, minä kunnioitan sitä, minä vavahdan sen voimaa, mutta en sitä rakasta enkä helli—niinkuin rauhallista merta.
Minä rakastan rauhallista merta, hellin tyyntä, onnellista ulappaa. Se on minulle meri oikeana merenä, ystävä, jonka luo mieleni lakkaamatta palaa.
Kaukaisin ulkokari, kivisen lahdelman pohjukka, kalaranta laakean, matalan kallion viimeisellä liepeellä. Katselen tässä kuivamaan levitettyjen verkkojen välitse, yli riuttojen, siintelevään kaukaisuuteen, jossa jokin purje seisoo liikkumattomana kuin majakka, ja niinkuin jonkin kaukaisen maan kangastuksena vaakkuu jo aikoja sitten kadonneen höyrylaivan savupilvi.
Lämmin ilma, joka maan ja taivaan täydeltä ylitseni ja ympäritseni tulvehtii; sileä maininkiaalto, joka loiskaa ja loiskaa, koskaan uupumatta, kuin ikiheiluri, jota näyttää pitävän liikkeellä joku salainen soudattaja joistakin toisista taivaankappaleista—mikä huoleton autuus ja onni!
Tämä tyyneys ei ole sisäjarven unettavaa, raukeata tyyntä. Merikin vaivuttaa uneen, mutta keveään ja raittiiseen. Nukut ja heräät, nukut ja heräät, niinkuin laine nousee ja laskee. Silmä nukkuu, korva valvoo, ottaen outoja ääniä, lienevätkö lintujen puhetta vai hylkeenhuutoja. Et välitä kysyä, mistä ne tulevat tai mitä ne tietävät. Joskus on, kuin parkaisisi pieni lapsi, mutta kun herahdat ja kuulostat, et kuule muuta kuin laineen loiskinan etkä näe muuta kuin karin nenässä valkoisen tyrskyn, josta se samassa katoaa, jonkin ajan kuluttua tullakseen uudelleen—meri avaten silmänsä ja sulkien ne taas, nähtyään tuttavansa taivaan ja rakkahimpansa rannan—samat mitkä sinäkin.
Tyven, verkalleen mainehtiva meri, joka ei muserra, ei uhkaa, ei peloita, vaan joka rakastaa omiaan, liekuttaa lapsiaan ja niitä tuudittaa—kaikki revityt ja riitaiset, kaikki, jotka toisianne vihaatte ja vainootte, kaikki kierot mietteet ja turhat puuhat ja aherrukset—miksi ette tule tänne!
Täällä olisi teidänkin hyvä olla. Rakentakaa tänne majanne, te, niinkuin minäkin. Ei muu maksa vaivaa, sillä kaikki muuhan on turhuus ja hengen vaiva.
