RAUHANMIES

Vuonna 1916 – keskellä ensimmäistä maailmansotaa – ilmestyi Aholta romaani Rauhan erakko. Teos tuo Ahon kirjailijakuvaan mielenkiintoisen lisänsä. Vahva kertoja ja henkilökuvauksen uudistaja julkaisee eräänlaisen fiktiivisen esseen, pasifistisen julistuksen. Rauhan erakko kuitenkin sopii Ahon kirjailijakuvaan: olihan Juhani Aho oikeastaan koko elämänsä ajan ahkera yhteiskunnallinen keskustelija, joka otti kantaa ajankohtaisiin poliittisiin aiheisiin.

Rauhan erakko käsittelee maailmanrauhan mahdollisuutta. Teos sijoittuu Alpeille, ja sen tapahtumat nähdään matkailijakertojan silmin. Vuorilla elelee yksinkertaisissa oloissa mies, joka on omistanut elämänsä rauhan aatteelle. Hänen luonaan vierailee matkailijoita, ja hänen pyhä madonnanalttarinsa houkuttelee laakson kyläläiset hartaushetkiin.

Alppien erakon mukaan maailmanrauha on mahdollinen niin kauan, kuin on yksikin, joka siihen uskoo. Kirkkojen on asetuttava rauhan puolelle, ja aatetta tulisi julistaa kaikille kansoille ”kuin evankeliumia pakanoille” (Rauhan erakko 2000, s. 87).

Teoksen kertojan ajatusten valottaminen tuo rauhan erakon idealismiin Aholle tyypillisen epäilyn:

”Ei ihmiskunta ole koskaan todenteolla tahtonut rauhaa. Se ei ole päässyt siihen siksi, että se ei ole siihen pyrkinyt. Pyrkineekö koskaan? Lieneekö ihmisluonnossa siihen edes mitään edellytyksiäkään? Jos päästäisiin rauhan tilaan, pyrittäisiin siitä luultavasti piankin pois.”

Kun sota syttyy, teoksen kuvaamien henkilöiden usko joutuu koetukselle: Samat ihmiset, jotka olivat aiemmin uhranneet rauhan madonnalle, polvistuvat sodan alettua rukoukseen oman maansa aseiden puolesta. Erakko, hänen oppipoikansa Hanseli ja teoksen kertoja jäävät yksin puolustamaan rauhan asiaa.

Rauhan erakon julkaiseminen ei onnistunut ilman sensuuria. Teoksesta poistettiin kuutisen sivua, mm. sivut, joilla kritisoidaan kirkon toimintaa ja joilla suoraan kehotetaan aseista kieltäytymiseen:
”Ihmistä ei saa viedä väkisin teurastettavaksi ja teurastamaan minkään asian, minkään aatteen hyväksi, olivatpa ne kuinka suuria tahansa.”

Aholle teoksen julkaiseminen oli Antti J. Ahon (Rauhan erakko -teoksen esipuheen) mukaan valtavan tärkeä asia: ”En ole mitään kirjaa kirjoittanut niin sisäisestä pakosta ja sydämen käskystä kuin tämän.”

Sinä tammikuun päivänä, jolloin Suomessa puhkesi sisällissota, Juhani Aho tarttui taas kynään: hän alkoi kirjoittaa päiväkirjaa, joka muokattuna julkaistiin kolmiosaisena nimellä Hajamietteitä kapinaviikoilta (1918-1919). Aholle sisällissodan puhkeaminen oli järkytys. Rauhan idealistille kysymys aseeseen tarttumisesta asettuu nyt uuteen valoon, sillä punaisten valtaama Helsinki toi rintamalinjan kaupunkilaisten silmien eteen:

”Rauhan ystävien kanssa olen näinä päivinä paljon keskustellut oikeudesta tarttua aseisiin. Olenhan ollut itsekin sillä kannalla, että aseisiin ei saa tarttua, koska hengen ottaminen on rikos. Mutta minulle näyttää käyvän samoin kuin kaikille rauhanystäville silloin, kun on kysymys heistä itsestään s.o. itsepuolustuksesta. He eivät voi olla puolustamatta aseiden avulla itseään ja muita silloin, kun heidän kimppuunsa hyökätään eikä mikään muu auta hengen säilyttämiseksi.”

Hajamietteitä kapinaviikoilta kertoo vanhenevan kirjailijan persoonallisuudesta ja taistelevan kirjoittajan ajatusmaailmasta:

”Olen tänä päivänä ja eilen seuraillut voittajien jälkiä ja minussa pitäisi olla vallalla voittajan mieli. Mutta minussa alkaa vakiintua yhä enemmän tunne: yksi tällainen voitto vielä ja me olemme hukassa.”

Valkoisten puolella ollut Aho oli kenties vielä enemmän syrjästä katsova todistaja ja kirjailija.