Ahon perheen Suomi

Peter von Baghin uusi elokuva Lastuja – taiteilijasuvun vuosisata on kertomus Juhani Ahon perheen luomasta suomalaisuuden kuvasta.

Elokuvan toinen esitys oli Helsingin juhlaviikoilla Ateneumissa. Tosin yleisö pääsi näkemään von Baghin elokuvan vasta pitkäjäykkisen keskustelun jälkeen, jossa tarkasteltiin Suomi-brändin rakentamista ennen ja nyt. Kuin huomaamatta Juhani Aho asettui keskustelussa kategoriaan kultakauden taitelijat, nimityshän on vakiintunut tarkoittamaan kuvataidetta. Sopii mainiosti.

Juhani Aho mainittiin keskustelussa erikseen vain kerran: Tuomas Kyrö muisti joutuneensa koulussa lukemaan Juhani Ahon, Rautatien, joka ei häntä yhtään ollut kiinnostanut. Kuulostaa tutulta. Tätä EVVK-puhetta pulpahtelee esiin, kun kirjallisuuden lukemisesta keskustellaan.

Mutta plussaa Kyrölle siitä, että hän tiesi kirjailijan ja ainakin yhden hänen kirjansa nimen ja että hänellä oli siitä jonkinlainen oma kokemus. Ilkeilenkö? En suinkaan. Viime marraskuun Helsingin Kirjamessuilla Juhani Ahon Seuran osastolle tuli Äidinkielen opettajain liiton ja koulujen lähettäminä joukoittain mukavia peruskoulun oppilaita. Monille heistä seuramme jäsenet pääsivät kertomaan uutisena, että JUHANI AHO ON KIRJAILIJA ja että EI, HÄN EI KÄYTÄ PUHEENVUOROA NÄILLÄ KIRJAMESSUILLA, koska on syntynyt jo 150 vuotta sitten. Ilman koulun kulttuurityötä nämä lapset olisivat aikuisinakin yhtä tietämättömiä.

Koulun kirjaklassikoihin liittyvät vihasuhteet tuppaavat muuttumaan kiintymys- tai jopa /rakkaussuhteiksi, jos ex-koululainen näkee tai itse tekee niistä, elokuvaa, näytelmää, videota, räppiä tai muuta, mistä on yhteys omaan kokemusmaailmaan. Totta puhuen en yhtään ihmettele, että nuoren miehen on vaikea samastua vanhoiksi mieltämiinsä Mattiin tai Juhaan. Mutta uudet tulkinnat avaavat uusia puolia, niin kuin olemme nähneet. Yksi esimerkki monista on Mikko Roihan ohjaama Juha-tanssiesitys. Koskettava. Muistan miettineeni esimerkiksi sitä, että Juhan osan tulkitsija Antti Lahti jo nuoruutensa ja sympaattisen tulkintansa vuoksi avasi silmät sille, että Juhani Ahon Juha-romaanin kolmiodraama on ajaton, olipa Juha vanha tai nuori. Syvien tunteiden ajattomuudesta kertoo myös se, että Ahon romaanit Papin tytär ja Papin rouva ovat ihastuttaneet  nykylukiolaisia, varsinkin tyttöjä. Näiden romaanien suosiosta on kertonut muun muassa Viikin lukion lehtori Hilkka Lamberg, seuramme johtokunnan jäsen.

Peter von Baghin elokuva Lastuja – taiteilijasuvun vuosisata on tulkittu kuvakavalkadi, jossa Ahon perheen elämä ja tuotanto on asetettu rinnan Suomen ja suomalaisuuden muutosten kanssa. Claire Ahon valokuvia, Aho & Soldanin valokuvia ja filmejä, Edelfeltin, Halosen ja Eero Järnefeltin maalauksia ja Armas Järnefeltin musiikkia. Tekstit Aho-sitaatteja ja von Baghin omaa ääntä.

Onpa mukavaa, että se tulee televisioon ja esitetään vielä uusintoina. Elokuva on tärkeä ainakin Aho-kuvan avartajana. On aivan ilmeistä, että kunkin ajan käsityksiin ja arvostuksiin kirjailijasta vaikuttavat heistä kulloinkin tehdyt teokset – olivatpa ne sitten tutkimusta tai taidetta. Peter von Baghin elokuva luo kuvaa Ahosta ja hänen perheestään: vaikeuksienkin keskellä yhdessä. Vennyn ja Heikin poliittinen valinta olisi vuonna 1918 ilman Juhani Ahon vaikutusvaltaa koitunut Heikki-pojan tuhoksi. Perheen kolmiodraama ei ole estänyt estä saman isän poikia tekemästä yhteistyötä, joka vasta nyt juhlavuonna on täysin näkyvillä Aho & Soldanin tuotannossa.

Kirjoittajasta

Professori Anneli Kauppinen on Juhani Ahon Seuran puheenjohtaja.
Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>