Seurasaaresta

Eilen tuli tekstiviesti Taina Saloheimolta: ”Hurja joukko ihmisiä Seurasaaren Aho-kierroksella.”

Hyvin ovat löytäneet, sillä en ole nähnyt kierrosta mainostettavan.

Seurasaaren ulkomuseoonhan on siirretty Iisalmen pappila, joka oli aikanaan Juhani Ahon isän, rovasti Brofeldtin virkatalo ja perheen koti.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Syntymäpäivälahja

Juhlinta tiivistyy. Juhani Ahon Seura sai nimikkokirjailijansa puolesta vastaanottaa  arvokkaan syntymäpäivälahjan. Säveltäjä Jouko Linjama lähetti meille Tuusulasta juuri valmiiksi saamansa sävellyksen

Seitsemän Juhani Ahon kirjettä baritonille ja sellolle, opus 131.

Juhani Ahon juhlavuoden postimerkein varustettuun kirjekuoressa on käsin kirjoitettujen nuottisivujen lisäksi Linjaman kaunis saatekirje, joka sellaisenaan kunnioittaa kirjeiden kirjoittamisen katoavaa perinnettä.

Ehkä löydämme juhlavuodesta vielä sopivan ajan ja paikan sävellyksen esittämiselle. Muusikot ovat jo lupautuneet.

Juhani Ahon Seura kiittää lämpimästi arvokkaasta syntymäpäivälahjasta.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Postissa

Juhani Aho -postimerkkiViime maanantaina 5. syyskuuta julkaistiin Timo Berryn ja Teemu Ollikaisen suunnittelema kahden merkin pienoisarkki, jossa on kaksi 60 sentin arvoista postimerkkiä. Toinen niistä kuvaa lastuja; toisessa kirjailija seisoo suksilla. Arkissa on lisäksi Ahon kasvokuva sekä kuva Päivälehden toimituksesta vuonna 1893.

Postimerkin ensipäivänä Pääpostissa päivystivät myös Juhani Ahon Seuran edustajat: jakoivat tietoa juhlavuodesta ja myivät juhlavuoden postikortteja. Moni ohikulkija pysähtyi juttelemaan. Muuan filatelistiherra tiedusteli, oliko tämä Aho innokas kalastaja. Oli keskustelut aiheesta tuttavan kanssa. Eräs rouva kertoi käyneensä jo katsomassa Peter von Baghin Lastuja-elokuvan. Ranskalainen matkailija, nuori tyttö, kyseli kirjailijasta, ja kiinnostui kun kuuli, että Aho oli työskennellyt Pariisissa.

Tieto kirjailijasta karttuu eri tavoin. Taiteiden yön iltapäivänä 26.8., saman talon alakerrassa, Postimuseossa, kertoi Nukketeatteri Sytkyt perheen pienimmille Ahon elämänvaiheista Esityksiin tuli melkoinen joukko lapsia ja vanhempia. Rautaisannoksen Aho-tietoutta saivat molemmat, kun Juha Laukkanen nukkeineen ja muusikko Mikko Nuopponen hanureineen rakensivat esityksen Juhani ja kapsäkki.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Ahon perheen Suomi

Peter von Baghin uusi elokuva Lastuja – taiteilijasuvun vuosisata on kertomus Juhani Ahon perheen luomasta suomalaisuuden kuvasta.

Elokuvan toinen esitys oli Helsingin juhlaviikoilla Ateneumissa. Tosin yleisö pääsi näkemään von Baghin elokuvan vasta pitkäjäykkisen keskustelun jälkeen, jossa tarkasteltiin Suomi-brändin rakentamista ennen ja nyt. Kuin huomaamatta Juhani Aho asettui keskustelussa kategoriaan kultakauden taitelijat, nimityshän on vakiintunut tarkoittamaan kuvataidetta. Sopii mainiosti.

Juhani Aho mainittiin keskustelussa erikseen vain kerran: Tuomas Kyrö muisti joutuneensa koulussa lukemaan Juhani Ahon, Rautatien, joka ei häntä yhtään ollut kiinnostanut. Kuulostaa tutulta. Tätä EVVK-puhetta pulpahtelee esiin, kun kirjallisuuden lukemisesta keskustellaan.

Mutta plussaa Kyrölle siitä, että hän tiesi kirjailijan ja ainakin yhden hänen kirjansa nimen ja että hänellä oli siitä jonkinlainen oma kokemus. Ilkeilenkö? En suinkaan. Viime marraskuun Helsingin Kirjamessuilla Juhani Ahon Seuran osastolle tuli Äidinkielen opettajain liiton ja koulujen lähettäminä joukoittain mukavia peruskoulun oppilaita. Monille heistä seuramme jäsenet pääsivät kertomaan uutisena, että JUHANI AHO ON KIRJAILIJA ja että EI, HÄN EI KÄYTÄ PUHEENVUOROA NÄILLÄ KIRJAMESSUILLA, koska on syntynyt jo 150 vuotta sitten. Ilman koulun kulttuurityötä nämä lapset olisivat aikuisinakin yhtä tietämättömiä.

Koulun kirjaklassikoihin liittyvät vihasuhteet tuppaavat muuttumaan kiintymys- tai jopa /rakkaussuhteiksi, jos ex-koululainen näkee tai itse tekee niistä, elokuvaa, näytelmää, videota, räppiä tai muuta, mistä on yhteys omaan kokemusmaailmaan. Totta puhuen en yhtään ihmettele, että nuoren miehen on vaikea samastua vanhoiksi mieltämiinsä Mattiin tai Juhaan. Mutta uudet tulkinnat avaavat uusia puolia, niin kuin olemme nähneet. Yksi esimerkki monista on Mikko Roihan ohjaama Juha-tanssiesitys. Koskettava. Muistan miettineeni esimerkiksi sitä, että Juhan osan tulkitsija Antti Lahti jo nuoruutensa ja sympaattisen tulkintansa vuoksi avasi silmät sille, että Juhani Ahon Juha-romaanin kolmiodraama on ajaton, olipa Juha vanha tai nuori. Syvien tunteiden ajattomuudesta kertoo myös se, että Ahon romaanit Papin tytär ja Papin rouva ovat ihastuttaneet  nykylukiolaisia, varsinkin tyttöjä. Näiden romaanien suosiosta on kertonut muun muassa Viikin lukion lehtori Hilkka Lamberg, seuramme johtokunnan jäsen.

Peter von Baghin elokuva Lastuja – taiteilijasuvun vuosisata on tulkittu kuvakavalkadi, jossa Ahon perheen elämä ja tuotanto on asetettu rinnan Suomen ja suomalaisuuden muutosten kanssa. Claire Ahon valokuvia, Aho & Soldanin valokuvia ja filmejä, Edelfeltin, Halosen ja Eero Järnefeltin maalauksia ja Armas Järnefeltin musiikkia. Tekstit Aho-sitaatteja ja von Baghin omaa ääntä.

Onpa mukavaa, että se tulee televisioon ja esitetään vielä uusintoina. Elokuva on tärkeä ainakin Aho-kuvan avartajana. On aivan ilmeistä, että kunkin ajan käsityksiin ja arvostuksiin kirjailijasta vaikuttavat heistä kulloinkin tehdyt teokset – olivatpa ne sitten tutkimusta tai taidetta. Peter von Baghin elokuva luo kuvaa Ahosta ja hänen perheestään: vaikeuksienkin keskellä yhdessä. Vennyn ja Heikin poliittinen valinta olisi vuonna 1918 ilman Juhani Ahon vaikutusvaltaa koitunut Heikki-pojan tuhoksi. Perheen kolmiodraama ei ole estänyt estä saman isän poikia tekemästä yhteistyötä, joka vasta nyt juhlavuonna on täysin näkyvillä Aho & Soldanin tuotannossa.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Rautatie näyttämöllä: aitoa tulkintaa

Juhani Ahon 1884 romaani Rautatie on realistinen ajankuvaus mutta samalla myös kuvitelma tulossa olevasta muutoksesta. Rautatiehän saatiin Lapinlahdelle, romaanin tapahtumapaikalle, vasta 1900-luvun alussa.

Maarianvaaran kesäteatteri, joka toimii Kaavin kunnassa, on tuottanut kirjailijan juhlavuodeksi näytelmän Rautatie. Ohjaus ja käsikirjoitus ovat Juhani Joensuun. Näytelmä on kiertänyt Ylä-Savoa ja Pohjois-Karjalaa, esityksiä on ollut lähes kolmekymmentä. Me satuimme Lehmon koulun esitykseen Kontiolahdelle.

Ahon verkkainen kerronta sai näyttämöllä vauhtia. Liisa (Riikka Papunen) on varsin verevä ja veikeä naisihminen, joka pitää hartauskirjaa uhkeassa povessaan. Matti (Niko Taskinen) puolestaan on salskea, helposti syttyvä ja tunteikas haaveilija. Mökin akkaa ja ukkoa heissä on vähemmän kuin Ahon tekstissä – ja varsinkin Eero Järnefeltin vuoden 1884 painoksen kuvituksessa. (Ne kuvat Tatu Kokko on siirtänyt tänä vuonna ilmestyneen Rautatien ensipainoksen toimitteeseensa.)

Maarianvaaran teatterin Liisa ja Matti haastoivat murteellisemmin kuin Aho tekstissään, tosi luontevasti. Turha sanoakaan, mutta sanonpa kumminkin: vitsin vuoksi murretta ei käytetty. Savon murre oli sävelkulkuinen kaikkineen korostamattoman aitoa tunnepuhetta, jota yleisö vakavana kuunteli .

Liisan ja Matin asema näytelmän päähenkilöinä korostui, sillä muista henkilöistä, kuten rovastista, ruustinnasta ja Villestä, on tehty ohuita karikatyyreja. Kuppari Matleena (Erkki Räsänen) on sarvineen kolkon myyttinen hahmo jostakin muinaisuudesta.

Kotimatkalla pohdimme, mikä näytelmässä oli keskeisintä. Loppujen lopuksi se ei ollut rautatie. Tärkein oli ajaton viesti: ihminen haluaa suojella kasvojaan. Uteliaisuuden ja nolatuiksi joutumisen pelon välinen ristiriita johti Liisan ja Matin pitkään mykkäkouluun. Ja vasta sen loppumisen merkiksi Liisa levitti voita leivälle!

Ahon romaanista oli Maarianvaaran dramatisoinnissa  säilytetty, aika ja paikka mutta siten verestettynä, että se kohtasi myös nykykatsojan. Erkki Räsäsen vauhdikas musiikki lauluineen pitää vielä mainita: Siinä laulettiin ylistystä rukiille ja siinä nauroi harakka. Mukava teatterikokemus se oli.

(Juhani Aho, Rautatie. Klassikko. Ensipainoksen toimitti ja tarinan nykysuomeksi kirjoitti Tatu Kokko. Kuopio: Icasos. 2011.)

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Näin Papin rouvan

Helteinen, ukkosta enteilevä sunnuntaipäivä 10.7. Lapinlahdella, Väärnin pappilassa. Tämän kesäkauden toiseksi viimeinen Papin rouvan esitys oli alkamassa.

Tarina on tuttu Ahon romaanista. Mutta näytelmän syvä koskettavuus syntyi siitä, että Laura Jäntti oli kutonut yhteen aineksia kahdesta romaanista, Papin tyttärestä ja Papin rouvasta. Eila Halosen esittämän pastorinrouva Ellin rinnalla näyttämöllä eli Aino Ojasen nuori Elli. Kun nuoruudenrakkaus Olavi Kalm (Jukka Peltola) tuli vieraaksi pappilaan, nuori Elli oli kuin utuinen muistuma menneestä, mutta vähitellen heistä tuli nyky-Ellin kaksi eri puolta. Vanha lempi voi sammua, mutta joskus se jää kytemään, ainakin avioelämän ankeudessa.

Markku Söderström oli pastori Mikko Aarniona vallan mainio, varsinkin siksi, että hän ei tehnyt pelkkää mennen ajan papin karikatyyria. Työtarmoa uhkuvana, vaimoaan kehuvana hän voisi olla miltä ajalta tahansa. Elämäänsä tyytyväisiä kai saattoivat olla molemmat puolisot, mutta tässä konkretisoitui tyytyväisyyden ja onnen(kaipuun) ristiriita.

Ukkonen oli jossain kaukana. Aurinko ei väistynyt kulisseista. Vasta näytelmän loputtua tuli pieniä pisaroita, taivaalta ja katsojien silmistä.

Papin rouvan nähtyäni vakuutuin siitä, että tätä näytelmää ei voi siirtää minnekään muualle. Laura Jäntti on istuttanut sen Väärniin, ja sinne se kuuluu. Sinne siis ensi kesänä, kun näytelmä saa toisen esityskautensa! Niin, jos onnistuu varaamaan lipun.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Juhanin jäljillä Hausjärvellä

Kävimme Juhanin Ahon jäljillä Hausjärven Karhinkylässä sateisena lauantaina 18. kesäkuuta 2011. Seurueeseemme kuului myös Taina Saloheimo, Juhani Ahon Heikki-pojan tyttären tytär. Niin kuin tiedetään, Juhani Aho asui perheineen 1895-97 Hausjärvellä. Siellä hän kirjoitti Panu-romaaniaan, ja siellä valmistui myös kolmas lastukokoelma.

Antti J. Aho kirjoittaa, että Hausjärvellä oli ”heidän ensimmäinen todellinen kotinsa”, maaseudulla mutta kyllin lähellä Helsinkiä. Nykyisin pääsee Helsingistä R-junalla Hikiän pysäkille tunnissa. Sieltä on neljä kilometriä Yli-Rekolaan, jossa Ahot ensiksi asuivat. Heidän asuintaloaan ei enää ole, mutta sen pihapiirissä on vuonna 1910 rakennettu Yli-Rekolan talo, jossa paikan historiaa vaalivat Anna-Kaarina ja Antti Jaakkola. Siellä kuulimme Karhinkylään ja Ahon perheeseen liittyviä tarinoita. Siellä Taina Saloheimo sai myös ihailla Yli-Rekolassa vuonna 1895 syntyneen isoisänsä pientä valkoista puusänkyä.

Vielä lähempänä Hikiän pysäkkiä on Kalkeen talo, jossa Ahot viettivät viimeisen Hausjärven vuotensa. Kalkeen vanhanisännän Olli Alastalon hallussa oli myös oheinen kopio Ahon perhekuntaa esittävästä valokuvasta, jota kukaan meistä retkeläisistä ei ollut ennen nähnyt. Alastalo oli saanut kuvan 1897 syntyneeltä Anni Leppälältä, jonka isä oli ollut Kalkeen vuokraviljelijä. Anni Leppälältä ovat myös kuvatekstin tiedot. (Olli Alastalo tosin sanoi pitävänsä tietoa Kasimir Leinosta hieman epävarmana.)

Juhani Ahon hyvä ystävä Hausjärvellä oli ylioppilas ja maanviljelijä Kalle Kajander. Molemmat olivat innokkaita pyöräilijöitä. Hausjärvi-Seura on tehnyt merkittävän kulttuuriteon julkaisemalla Kajanderin Euroopan pyöräilymatkojen kirjeet yhtenä kirjana (Kalle Kajander, Kirjeitä polkupyörältä Euroopan eri maista. Toimittanut Mikko Kylliäinen. Hausjärvi-Seura ry. 2008). Konkreettisena 1890-luvun ympäristön ja Euroopan maiden olojen kuvauksena se on vallan mainio.

Juhani Aho ja Kalle Kajander tekivät ainakin yhden yhteisen Euroopan-pyörämatkan.

Nykyään on polkupyörän, tuon keveän, siron ja nopean rautahevosen aikakausi, – -. – - Vaan kun meillä kylmässä lumisessa Suomessa sattuu keskellä talvea tulemaan ajamisen into päälle, niin ei siinä auta muu, kuin lähteä etsimään kesää ja lumetonta tietä siellä, mistä sen löytää. Sellainen into tuli tässä meihin, erääseen kumppaniini ja minuun, kahteen vanhaan pyörämieheen, ja niin ajamme me junassa kirkkaalla kirpeällä pakkasella Hankoon – - . (Kööpenhamina 30.3.1897)

Edellä mainittu kumppani on Juhani Aho. Antti J. Ahon kuvauksen perusteella hänen matkalle lähtöään vauhditti painostava tunnelma, jonka syyt liittyivät Ahon, Vennyn ja Tillyn suhteisiin. Myös Tilly asui Kalkeessa.

Vain parissa muussa kohdassa Kajander viittaa matkakumppaniinsa. Yksi liittyy Ahon ”ranskalaiseen” partaan:

Vielä on yksi seikka se, ett’ei millään tavalla saa loukata Saksalaisten patriotismia, joka on aivan uskomattoman tarkkaa. Jos esim. miehellä on ranskalainen parta – sattumalta – voi se herättää epäluuloa. Niin sattui olemaan minun kumppanillani, ja Mainzissa häntä jo kehotettiinkin ajamaan sitä pois, kun tullaan Elsassin rajamaille, sillä siellä kehuttiin olevan vielä ankarampia patriootteja ja paljon herkkätuntoisia sotilaita.

Pyöräilijöiden tiet erkanivatkin Mainzissa. Ahon jalat kipeytyivät vastatuulessa ja hän jatkoi junalla Pariisiin, jonne toivoikin pääsevänsä. Kajander itse polki pyörällä kohti Italiaa. Ei voi muuta kuin ihailla maanviljelijä Kajanderin kuntoa: jopa sata kilometriä päivässä pitkin monenmoisia kärryteitä.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Helsinkiin

Pasi Lyytikäisen Helsinkiin-oopperan konserttiversio sai kantaesityksensä 19.5.2011 Juhani Ahon 150-vuotisjuhlassa Helsingin yliopistolla. Tässä videossa nähdään konsertin 7.osa, Kohmelo. Ooppera perustuu Juhani Ahon Helsinkiin-pienoisromaaniin vuodelta 1889, jossa kuvataan nuoren miehen matkaa maalta Helsinkiin. Anneli Kauppinen kertoo esityksestä ja juhlasta tarkemmin täällä.

*

Helsinkiin-romaanin äänikirjaversion voi muuten ladata ilmaiselta Librivox-sivustolta; Tuija Aallon lukijaääni on oikein miellyttävä! Lisäksi sähköinen lukuversio löytyy iTunesin kirjastosta, sekin on ilmainen.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Papin rouvan kantaesitys Väärnissä

Juhani Ahon synnyinkodin, Väärnin pappilan, emännällä Minna Kettusella on syytä iloon. Juhannuksen aatonaatto 23.6. oli pappilassa tärkeä päivä. Pappilassa sai kantaesityksensä Laura Jäntin dramatisoima ja ohjaama Papin rouva huoneteatteriesityksenä. Minnan huikea, vaikeuksia uhmaava hanke on onnistunut. Kaikki 18 esitystä on myyty loppuun jo viikkoja sitten.

Juhani Ahon Papin rouva -romaani on saanut näytelmän muodon. Minna kuvasi kantaesityksen tunnelmia tuoreeltaan: Ihmiset olivat esityksestä poistuessaan aivan erinäköisiä kuin sinne tullessaan.

”Esitystä leimaa aitous, sana muuttuu lihaksi, vaikutus on syvä”, kirjoittaa Elisa Nuutinen Iisalmen Sanomien arvostelussaan.

Teppo Kulmala Savon Sanomissa: “Ahon maalaismaisema, Ellin itsenäisyyden ja kaipuun vertauskuva heijastuu Väärnissä tehokkaasti teatterin keinoin.”

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kulttuuri/teatteri/pappila-tunteiden-vankila/682737

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Muotia ja pariisilaistunnelmia

Siirillä ja minulla oli käytettävissä kokonainen lauantaipäivä kesäisessä Helsingissä. Minne suunnata Pariisiin lähtevän taideopiskelijan kanssa? Katselimme ensin kirjakaupan taskukirjavalikoimia. Kustantaja näkyi saaneen hyviä vihjeitä Juhani Ahon tuotannosta. Pariisissa kirjoitettu Yksin-romaani sopii luettavaksi siinä samassa kaupungissa. Matkalle mukaan lykkäsin myös Papin tyttären ja Papin rouvan.

Seuraavaksi Taidehalliin Claire Ahon, Juhani Ahon pojantyttären mainoskuvien näyttelyyn.

1960-luvun muotia: vannehameita, tätimäisiä hattuja. ”Sanokaa Fazer, kun haluatte hyvää.” Paljon tuttuja kasvoja: Lenita Airisto, Ismo Kallio, Leni Katajakoski, Koiviston sisarukset, Elina Salo, Pirkko Mannola.

Minulle se on muistoja verestävää nostalgiaa. Parikymppinen ystäväni pohti: Ovatko he tosissaan? Toivat hänelle mieleen Cindy Shermanin 1970-luvun valokuvainstallatiot.

Mutta Claire Ahon kuvistahan on tullut taidetta vasta nykykatsojan silmissä.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti