Kuvia 150-vuotisjuhlasta

Tämä galleria sisältää 10 kuvaa.

Anneli Kauppisen kirjallinen raportti puolestaan täällä. Kiitoksia järjestäjille, esiintyjille ja yleisölle oikein onnistuneesta juhlasta! Lue loppuun

Lisää gallerioita | 1 kommentti

Ahoa lukiessa. Myötätuntoa

Juhani Aho kirjoittaa lastussaan Kannikka uudistorpparin elämän kovuudesta. Kertoja rakentaa tarinaa junassa näkemästään miehestä, joka  järsii epätoivoisesti evästään, mustaa leivänkannikkaa. ”Työmies ei hän ollut, sillä niillä on tätä nykyä varaa kulkea paremmissa vaatteissa, – -.” Varsinainen yhteiskunnan epäoikeudemukaisuuden pöyhäisy tulee lopussa: torppari oli matkalla lääninvankilaan suorittamaan sakkoja maksamattomista ruunun rästeistä  -  vedellä ja leivällä. Häpeästä huolimatta hän on siis siirtymässä aineellisesti jopa parempiin oloihin kuin on ollut uudistorpparin arki.

Yhtäkkiä tulee mieleeni toinen tarina, nimittäin Rosa Liksomin ”Mie olin kolmenkymmenen kuuen ko mie lähin istuhmaan tuonne Hämheenlinhaan” (Tyhjän tien paratiisit). Kertoja on kovia kokenut nainen. Rangaistukseksi tarkoitettu vankilaelämä oli kaikin puolin mukavampaa kuin oli aiemmin tehtaassa tyrannisoivien johtajien ja kotona juopon miehen alaisuudessa.

Myönnän, että vertaus ontuu. Liksomin tarina rinnastuu helpommin Ahon aikalaisen, Minna Canthin naturalismiin, johon voivat kuulua sorretun ihmisen omat, rankatkin ratkaisuyritykset. Ahon naturalismi, ehkä oikeammin realismi, on pehmeämpää ja vaivihkaisempaa kuin Canthin.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

150-vuotisjuhla 19.5.2011

Juhani Ahon Seura juhli Juhani Ahoa Helsingin yliopistossa torstaina 19. toukokuuta. Jotakin olemme kuulleet siitä, miten kutsuvieraat juhlan ottivat vastaan ja minkälaisia tuntemuksia se herätti. Moni on maininnut, että sekä Jyrki Nummen juhlaesitelmä että muiden kirjallisuudentutkijoiden (Saija Isomaan, Riikka Rossin, Vesa Haapalan) puheenvuorot antoivat aivan uutta tietoa ja herättivät kiinnostuksen Ahon tuotantoon.

Juhlan teemana oli kansalliskirjailijan kansainvälisyys – ajatus, joka ei monillekaan koulussa Rautatiensä lukeneista tule ensimmäiseksi mieleen. Ei esimerkiksi se, että oopperoiksi, näytelmiksi ja tanssiesityksiksi taipuneen Juha-romaanin ytimenä on ranskalaisesta kirjallisuudesta Karjalan rajamaille siirtynyt kolmiodraama. Ahon monikielisyyden  ja kansainvälisyyden tuo esille myös juhlavuoden suojelija, presidentti Tarja Halonen lähettämässään tervehdyksessä (pdf).

Juhani Ahon Helsinkiin-romaani on kuvaus nuoren miehen matkasta maalta Helsinkiin. Pasi Lyytikäinen sävelsi romaanin pohjalta oopperan Savolaisen osakunnan 100-vuotisjuhliin (2003 -2004). Tästä oopperasta Lyytikäinen laati Ahon 150-vuotisjuhlaan konserttiversion kolmelle laulusolistille ja kamariyhtyeelle.  Kapellimestarina oli Tapio von Boehm ja laulusolisteina Petri Bäckström, Essi Luttinen ja Nicholas Söderlund. Necto Ensemble -kamariyhtye koostui 10 soittajasta.

Juhlan kansainvälisyysteemaa täydensi myös esityksen visualisointi, jonka toteutti Alisa Javits, aiemmin Ruotsissa, nyt Suomessa asuva pietarilaissyntyinen Taideteollisen korkeakoulun opiskelija. Alisa kertoi tunnistaneensa Ahon teoksista venäläisiä piirteitä. Millaisia? Siinä voisi olla tilaa tuleville tulkinnoille, kun ranskalaisvaikutteista on jo Jyrki Nummen ja Riikka Rossin ansiosta saatu tietoa.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Yläsavolaisista lahjakkuuksista

Mistä johtunee, että Pohjois-Savosta on tullut tulvimalla taiteellisia lahjakkuuksia? Tämä tulee monesti mieleen Juhani Ahon 150-vuotisjuhlaa viettäessä. Sieltähän ovat kansalliskirjailijan lisäksi lähtöisin myös Haloset, joista Minna Kettunen, Väärnin pappilan emäntä, on tehnyt mainion kirjansa Halosen taiteilijasuku (Tammi 2001): taidemaalari Pekka Halosen lisäksi taidemaalari ja rakentaja Antti, viulisti Heikki, näyttelijä ja taidemaalari Kalle, kuvanveistäjät Arttu ja Eemil.

Juhani Ahon seura myönsi yhdessä Iisalmen kaupungin kanssa Minna Kettuselle Juhani Ahon 150-vuotisjuhlavuoden Juhani Ahon palkinnon. Sen hän on ansainnut monipuolisesta kulttuurityöstään, erityisesti Juhani Ahon synnyinpappilan säilyttämisestä. (Ennen häntä sen ovat saaneet Raimo Puustinen 1988, Juhani Niemi 1990 ja Sakari Puurunen 1992.)

Palkinnon merkeissä pääsimme Tellervo Krogeruksen kanssa taas käymään Iisalmen kaupungin kulttuurikeskuksessa, ja siellähän yläsavolainen kulttuuriperintö näkyy monin tavoin: ikkunalaudoilla Eemil Halosen veistoksia, pihalla Helvi Juvoselle omistettu Pikarijäkälä-veistos, seinällä Eino Säisä. Sieltä palatessa näkyi Iisalmen keskustassa jykevänä Aimo Tukiaisen Juhani Aho -patsas, jonka kaksoiskappale seisoo Helsingin Eirassa – 100-vuotisjuhlan kunniaksi talkoovoimin pystytettyjä molemmat.

Sitten ovat nämä muualta tulleet yläsavolaiset, joista tai joiden jälkeläisistä kehkeytyi taiteilijoita. Minna Canth tuli Tampereelta Jyväskylän kautta Kuopioon. Järnefeltin perheen sinne toi isä-Aleksanterin virka.

Iisalmen alueen komeasta historiasta kertoo Matti Klinge kirjassaan Iisalmen ruhtinaskunta. (Kiitos kirjasta Iisalmen kaupunginjohtaja Martti Harjulle!) Ruhtinaskunta se ei ole aivan ollut, mutta laaja ja mahtava suurpitäjä 1700–1800-luvulla kumminkin. Virkamiehiä on tarvittu. Valistushenkisen papillisuuden vastavoimana on puolestaan ollut vahva yläsavolainen herännäisyys, niin kuin Irma Sulkunen kiinnostavasti toi esiin Yle 1:n Epookki-ohjelmassa 22. toukokuuta tarkastellessaan Juhani Ahon Kevät ja takatalvi -romaanin historiallista taustaa.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Juhlavuoden merkeissä

Juhani Ahon Seurassa olemme ihmetellen seuranneet sitä suurta innostusta ja asianharrastusta, jonka kansalliskirjailijan 150-vuotisjuhlavuosi on virittänyt. Yleistajuisella Aho-teoksella on ollut kysyntää; yksi uusi lastukokoelma on jo ilmestynyt ja toinen tulossa. Luvassa on ainakin tutkimusartikkelikokoelma ja elämäkerta. Esitelmiä ja keskusteluja Ahon ajan tuotannosta ja merkityksestä on eri puolilla. On teatteri- ja tanssiproduktioita.

Ahon tuotanto koskettaa aidosti vieläkin. Se pystyy heijastelemaan myös nykyajan nuorten henkilökohtaisia kokemuksia: tunteiden tuskaa ja luonnonrakkautta.

Ahon suvun ja perheen maalauksia, valokuvia ja elokuvia on tarjolla ennen näkemätön määrä. Tekeillä on postimerkki, mitali, purjevene! On jopa varta vasten suunniteltu Jussin leivos.

Juhani Aho oli monipuolinen kulttuurivaikuttaja, joka säilytti yhteytensä maaseutuun ja sen elämäntapaan: Tuotannossaan hän eläytyi taitavasti pohjoissavolaisten ihmisten kokemuksiin. Kalastamiseen liittyvät käytännön toimet hän teki omin käsin. Ongella istuminen oli hänelle yksinäisyysjuhlaa.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti